18.12.11

Uudenvuoden lupaukset

Ensin juhlitaan joulu ja sitten uusivuosi, mutta aina loppuvuodesta tulee mietittyä vuoden saldoa. Mitä olen tehnyt? Mitä olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä? Mitä aion tehdä tai tavoitella ensi vuonna? Entä jos saisin tehtyä jotakin tärkeää, jos en lupaa mitään.

Uudenvuoden lupaukset saattavat jäädä lupauksiksi, jos tavoitteet ovat liian korkealla. Silti on hyvä tavoitella elämän tai arjen parantamista tavalla taikka toisella. Sekin tekee hyvää, jos sinulla on yksi uudenvuoden lupaus ja tavoite, jonka onnistut toteuttamaan.

Netin uudenvuoden lupaukset ovat moninaisia ja mielenkiintoisia.

Ilta-Sanomien sivustolla on koottuna Uuden vuoden lupaukset Top 10 viime vuodelta. Nämä lupaukset toistuvat varmasti joka uusivuosi. Perheeseen liittyvät tavoitteet ovat tärkeitä. Myös terveys, auttaminen, uudistuminen, talousasiat, liikunta ja ystävät ovat etusijalla monen elämässä. Näille elämänalueille kaivataan muutosta parempaan.

Sivustolta Helistin löytyy Uuden vuoden lupaukset ja vinkit koko perheelle.

Uudenvuoden lupaus blogissa Katja Tanskanen

Nyyti ry:n Paulan syvällistä pohdintaa: Uuden vuoden lupauksia

Lupaavaa Uutta Vuotta Sinulle!